Pirjo Sirviö

Pirjo Sirviö

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu, aluehallituksen jäsen

SDP:n Oulun piirin nettisivuilla on käynnissä Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueiden varsinaisten aluevaltuutettujen esittelyt. Jokaiselle valtuutetulle on lähetetty kolme kysymystä valtuustotoiminnasta. Lue valtuutettujen vastaukset nettisivuiltamme!

Miten valtuustokausi on mennyt tähän asti?

Valtuustokauden alku on mennyt pitkälti organisaation rakentamiseen sekä erilaisten säädösten valmisteluun ja päättämiseen. SDP:n valtuustoryhmä on aktiivisesti ottanut kantaa asioihin ja tehnyt esityksiä mm. Pelastuslaitosta koskevaan palvelutasopäätökseen, soten järjestämissuunnitelmaan sekä strategiaan, jotka olleet valtuustotason päätösasioita.

Mitä asioita ajat aluevaltuustossa?

Olen aluehallituksen jäsenenä ollut sekä valmistelussa että myös päätöksenteossa tarpeenmukaisista sote-keskuksista päätettäessä. Seuraava askel on huolentia siitä, että toimeenpanovaiheessa päätöksiä ohjaa alueen asukkaiden tarpeet. Päivittäin tarvittavat palvelut sijoittuvat lähelle ja harvemmin tarvittavia voidaan alueelllisesti keskittää, kuitenkin niin, että myös palvelujen saavutettavuus huomioidaan. Henkilöstö on tuloksentekijänä niin sotessa kuin pelastuspalveluissa. Hyvinvointialueen tulee olla jatkossa houkutteleva työnantaja, jonka palvelukseen pääsystä kilpaillaan.

Millaisia terveisiä haluat lähettää paikallisille demareille?

Perustelut päätöksille pitää tehdä yhdessä. Yhteiset linjaukset ohjatkoon meidän päätöksentekoa.