Pohteen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnos vuosille 2027–2030 on myös arvovalinta vaikeasta taloustilanteesta huolimatta. Talouden tasapainottaminen on välttämätöntä, mutta samalla on ratkaistava, millä tavalla ja kenen kustannuksella tasapainoa rakennetaan. Pohde tavoittelee edelleen vuosille 2027–2028 merkittävää talouden sopeutusta. Juuri tällaisessa tilanteessa on tärkeää katsoa yksittäisten säästöjen sijasta niiden seurauksia koko palvelujärjestelmälle.
Omaishoitajalle maksetaan palkkio omaishoitajana toimisesta, mutta ennen kaikkea hän on läheinen, joka toimii usein puolisonsa, oman vanhempansa tai oman lapsensa omaishoitajana ja kantaa vastuuta toisen ihmisen arjesta ja elämästä. Omaishoitajan rooli ei vaihdu työvuoron päättyessä.
Omaishoidossa on kyse myös luopumisesta. Omaishoitaja joutuu usein tekemään elämässään vähitellen sellaista luopumistyötä, jota ulkopuolisen on vaikea nähdä. Puolison kanssa yhteisesti suunniteltu tulevaisuus voi muuttua. Vanhemman ja lapsen välinen suhde voi muuttua, kun vanhempi tarvitsee yhä enemmän apua. Lapsen tulevaisuudesta haaveillut vanhempi joutuu ehkä luopumaan monista niistä asioista, joita oli ajatellut lapsensa elämään kuuluvan.
Omaishoitajista noin 70 prosenttia on naisia THL:n esittämien tietojen mukaan, siinä mielessä tämä on myös naiskysymys. Omaishoitaja joutuu sopeuttamaan omaa elämäänsä toisen ihmisen tarpeisiin. Siksi omaishoidon kuormitusta ei voi arvioida pelkästään sen perusteella, kuinka monta tuntia hoitoa vuorokaudessa annetaan tai kuinka paljon hyvinvointialue käyttää omaishoidon palkkioihin. On katsottava myös sitä, mitä omaishoitajuus merkitsee ihmisen omalle jaksamiselle, ihmissuhteille, toimeentulolle, työelämälle ja mielenterveydelle.
THL on nostanut esiin omaishoidon merkityksen koko palvelujärjestelmän kannalta. THL:n mukaan ilman omaishoitajien panosta moni ikääntynyt, vammainen tai pitkäaikaissairas ei voisi asua omassa kodissaan. Samalla THL muistuttaa olennaisesta asiasta: hoivan tarve ei poistu silloin, kun omaishoito päättyy. Jos omaishoitoa ei tueta riittävästi, tarvitaan muita palveluja ja palvelujärjestelmän kuormitus voi kasvaa. Tämä pitäisi huomioida myös Pohteen taloudellisessa päätöksenteossa.
Jos omaishoitaja väsyy ja joutuu luopumaan tehtävästään, hoidettava ihminen ei yhtäkkiä lakkaa tarvitsemasta hoivaa. Silloin vastuu siirtyy suuremmalta osin hyvinvointialueelle. Tilalle voidaan tarvita kotihoitoa, lyhytaikaishoitoa, asumispalveluja, ympärivuorokautista palveluasumista tai muita sosiaali- ja terveyspalveluja. Siksi omaishoidon palkkion leikkaaminen voi olla lyhyellä aikavälillä säästö, mutta sen todellista taloudellista vaikutusta pitäisi arvioida paljon laajemmin.
Omaishoitajan jaksaminen on koko omaishoidon edellytys. Pohteen omassa arviointikertomuksessa todetaan, että omaishoitajien jaksamisen tukemisen tavoitteet eivät ole toteutuneet ja että omaishoitajien vapaiden sekä muiden tukimuotojen toteutumisessa on ollut alueellista eriarvoisuutta. Tämä on vakava viesti juuri nyt, kun samaan aikaan valmistellaan uusia talouden tasapainottamisen toimia.
Ennen kuin omaishoidosta leikataan, pitäisi kysyä: mitä tapahtuu, jos omaishoitaja ei enää jaksa? Entä jos vuosia läheistään hoitanut ihminen uupuu? Entä jos mielenterveys järkkyy? Entä jos hän ei enää kykene huolehtimaan sekä läheisestään että itsestään? Entä jos omaishoitajuuden päättyminen johtaa siihen, että hoidettava tarvitsee huomattavasti raskaampia palveluja? Näitä seurauksien arviointia ei saa jättää laskelmien ulkopuolelle.
Omaishoito on yhteiskunnallinen arvovalinta. Se kertoo siitä, pidämmekö tärkeänä sitä, että ihminen voi mahdollisuuksien mukaan elää omassa kodissaan ja läheistensä kanssa. Se kertoo siitä, näemmekö omaishoitajan työn arvokkaana vai pelkästään budjetin yhtenä menokohtana.
Pohteen omankin määritelmän mukaan omaishoidon tuen tarkoituksena on mahdollistaa hoidettavan asuminen omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Omaishoidon tuki muodostuu palkkion lisäksi vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista.
Omaishoitajaa ei saa ajaa tilanteeseen, jossa hänen on valittava oman jaksamisensa ja läheisensä hoitamisen välillä.
Talouden tasapainottamista tarvitaan, mutta säästöjä pitäisi arvioida myös sen perusteella, lisäävätkö ne myöhemmin kalliimpien palvelujen tarvetta. Pohteen järjestämissuunnitelman yhteydessä olisi siksi syytä tehdä omaishoidosta erillinen vaikutusten arviointi: mitä suunnitellut muutokset merkitsevät omaishoitajien määrälle, heidän jaksamiselleen, mielenterveydelleen ja hoidettavien tarvitsemille muille palveluille? Samalla pitäisi tarkastella, syntyykö tavoiteltu säästö aidosti vai siirtyvätkö kustannukset myöhemmin muihin sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Omaishoitaja tarvitsee konkreettista tukea, riittävät vapaat ja taloudelliset edellytykset jatkaa tehtävässään. On katsottava myös sitä, kuinka paljon inhimillistä työtä, läheisyyttä, turvallisuutta ja hoivaa omaishoitajat tuottavat ja ennen kaikkea sitä, mitä tapahtuu, jos he eivät enää syystä tai toisesta jatka.
Niina Kettunen
Aluevaltuutettu