Suomessa toimii tuhansia sosiaali- ja terveysalan yhdistyksiä ja säätiöitä. Osa niistä on pieniä vapaaehtoisvoimin toimivia paikallisyhdistyksiä. Osa on alueellisia tai valtakunnallisia toimijoita, joilla on palkattua henkilöstöä ja laajoja verkostoja. Yhteistä niille on, että nämä järjestöt auttavat lapsiperheitä, nuoria, ikäihmisiä, yksinäisiä, muistisairaita, pitkäaikaissairaita, vammaisia, mielenterveys- ja päihdekuntoutujia sekä heidän läheisiään. Ne tekevät työtä siellä, missä julkinen palvelujärjestelmä ei ehdi, yllä tai kykene vastaamaan riittävän varhain.
Leikkaus järjestöiltä on leikkaus sotesta
Yhteistä järjestöille on kyky olla lähellä ihmistä. Ne tavoittavat ihmisiä, joita virallinen palvelujärjestelmä ei aina tavoita. Ne tunnistavat arjen ilmiöitä varhain: yksinäisyyttä, uupumusta, sairastumisen tuomaa epävarmuutta, perheiden kuormitusta, mielenterveyden haasteita, osallisuuden puutetta ja tuen tarpeita, jotka eivät välttämättä näy tilastoissa ennen kuin ne ovat jo kärjistyneet.
Järjestöjen työ ehkäisee ongelmien kärjistymistä ja vähentää raskaampien palvelujen tarvetta. Sote-järjestöiltä leikkaaminen on leikkaus ennaltaehkäisevästä työstä.
Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat joutuneet tällä hallituskaudella erittäin mittavien leikkausten kohteeksi. Valtionavustuksia ollaan leikkaamassa vaalikauden aikana peräti 190 miljoonalla eurolla eli lähes puolella vuoden 2024 tasosta. Ensi vuonna avustuksista on lähdössä yhdellä kertaa 84 miljoonaa euroa eli noin kolmasosa.
Kun rahoitusta leikataan näin rajusti, seuraukset ovat väistämättömiä: toimintoja supistetaan, työntekijöitä vähennetään, hankkeita lopetetaan ja paikallista tukea katoaa. Avuntarve ei kuitenkaan häviä. Siihen etsitään apua kunnilta, hyvinvointialueilta ja läheisiltä. Ei riitä, että puhutaan säästöistä, jos samalla vaietaan siitä, keneltä tuki käytännössä viedään ja millaisia kustannuksia päätökset myöhemmin aiheuttavat.
Hyvinvointialueiden osallisuustyössä tärkeää on huomioida niitä henkilöitä, joiden ääni jää helposti sivuun palveluiden kehittämisessä ja päätöksenteossa. Harvoin kuultuja on tavoitettu sosiaali- ja terveysjärjestöjen kautta. Harvoin kuullut asiakasryhmät ovat usein ”väliinputoajia” tai ryhmiä, joiden palvelutarpeet koskettavat useita hallinnonaloja. Näitä ryhmiä yhdistävät usein samankaltaiset yhdenvertaisuushaasteet, mutta samalla jokaisella ryhmällä on myös omia, erityisiä tarpeitaan. Riskinä on, että järjestöjen rahoituksen vähentyessä myös näiden ryhmien palvelutarpeiden kuuleminen ei tule huomioiduksi. Heiltä puuttuu kanava tuoda esille tarpeitaan.
Hyvinvointialueet tarvitsevat järjestöjä
Sosiaali- ja terveysministeriö on kohdentamassa hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille vuosittain 25 miljoonaa euroa vuosina 2027–2030 alueellisen sote-järjestötoiminnan sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämiseen. Rahoituksen on tarkoitus ohjautua järjestöjen kohtaavaan työhön hyvinvointialueiden kautta.
Uusi tehtävä haastaa myös hyvinvointialueita. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella hankehakemuksen valmistelua on käynnistetty kokoamalla yhteen Pohteen asiakirjojen valmistelussa, kyselyissä ja työpajoissa järjestöiltä, esihenkilöiltä, virkajohdolta ja hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnalta esiin nousseita ilmiöitä ja tarpeita. Tällainen laaja-alainen
valmistelu on tarpeen uudessa tilanteessa. Huomiotta ei voi jättää sitä, että ilman hallinnollista työtä, ei tämä uusi tehtävä tule hoidetuksi.
Lopuksi
Järjestöjen tekemä työ on osa hyvinvointiyhteiskuntamme perustaa. Ennaltaehkäisevän työn romuttaminen ei ole vastuullista talouspolitiikkaa, vaan lyhytnäköistä kustannusten siirtämistä tulevaisuuteen. Järjestöjen perustoimintaa tulee turvata pitkäjänteisesti toki vaikuttavuutta korostaen. Sote-järjestöjen työn arvo näkyy viimeistään silloin, kun tukea ei enää ole.
Maire Mäki
aluevaltuutettu, aluevaltuuston 2. varapuheenjohtaja, Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan puheenjohtaja
Oulu