Aluevaltuutettu Tuula Ala-Aho: Asiakasmaksujen korotukset lisäävät eriarvoisuutta

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Terveydenhuollon asiakasmaksuja on Suomessa korotettu nopeasti samaan aikaan, kun monien pienituloisten toimeentulo on heikentynyt. Kun yhä useampi asiakasmaksu päätyy ulosottoon ja hoitoja lykätään taloudellisista syistä, on syytä kysyä, toteutuuko oikeus hoitoon enää yhdenvertaisesti. Hallitus on korottanut lakisääteisiä enimmäismaksuja useaan otteeseen, ja vuoden 2026 alussa niihin tehtiin jälleen indeksitarkistukset. Myös tuleville vuosille on esitetty uusia korotuksia. Terveydenhuollon asiakasmaksukatto on vuonna 2026 yhteensä 815 euroa.

Samaan aikaan hyvinvointialueiden rahoituspaineet ovat johtaneet siihen, että monet alueet ovat ottaneet käyttöön lain sallimat enimmäismaksut tai niitä lähellä olevat maksut. Näin on tapahtunut myös Pohjois-Pohjanmaalla. Hyvinvointialueiden tilannetta vaikeuttaa se, että valtion rahoitusmallissa huomioidaan myös asiakasmaksutulot. Käytännössä tämä kannustaa alueita pitämään maksut lähellä lakisääteisiä enimmäismääriä.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan asiakasmaksuilla katettiin noin kuusi prosenttia sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannuksista vuonna 2021. Nykyisellä kustannustasolla tämä vastaa suuruusluokaltaan noin 1,5–2 miljardin euron vuosittaisia asiakasmaksutuloja. Julkisen talouden näkökulmasta kyse on siis melko pienestä tulonlähteestä, mutta pienituloisille vaikutukset voivat olla merkittäviä.

Vuoden 2025 alussa monet perusterveydenhuollon asiakasmaksut nousivat 22,5 prosenttia ja erikoissairaanhoidon maksut jopa 45 prosenttia. Samaan aikaan sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksujen ulosotot kasvoivat lähes 20 prosenttia. Vuonna 2024 ulosottoon päätyi noin 530 000 sosiaali-, terveys- ja varhaiskasvatuspalvelujen asiakasmaksua.

Kalliiksi tuleva byrokratia

Maksamattomista asiakasmaksuista seuraa muistutuksia, perintätoimia, ulosottomenettelyjä sekä merkittävä määrä hallinnollista työtä. Vaikka valtakunnallista arviota järjestelmän kokonaiskustannuksista ei ole saatavilla, on selvää, että laskutukseen, perintään, muutoksenhakuihin ja maksuhuojennusten käsittelyyn käytetään huomattavia resursseja. Kustannukset arvioidaan useiksi miljooniksi euroiksi.

On perusteltua kysyä, olisiko osa näistä resursseista tehokkaampaa käyttää suoraan pienituloisten asiakasmaksujen alentamiseen tai poistamiseen. Jos järjestelmä tuottaa laajasti maksuvaikeuksia, samalla syntyy kustannuksia myös niiden ongelmien hallinnasta. Jos pienituloisten maksuttomat palvelut ja maksujen porrastaminen tulojen mukaan aiheuttavat rahoitusvajeongelman hyvinvointialueille, niin silloin voidaan turvata rahoitusta korottamalla isotuloisten maksuja hieman enemmän. Maksukaton osalta tarvitaan lainsäädännön muutoksia, jotta porrastus maksukaton osalta saadaan tulosidonnaiseksi.

Pohteen asiakasmaksut

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue käyttää pääosin lain sallimia enimmäismaksuja. Asiakasmaksujen taso on jo monille korkea ja paljon palveluja tarvitseville ja pienituloisille kustannukset voivat muodostua merkittäviksi ja myös esteeksi hoitoon hakeutumiselle.

Hyvinvointialueet muistuttavat asiakasmaksulain mukaisesta mahdollisuudesta alentaa asiakasmaksuja tai jättää niitä perimättä silloin, kun maksun periminen vaarantaisi asiakkaan tai perheen toimeentuloa. Käytännössä järjestelmä kuitenkin edellyttää asiakkaalta aktiivisuutta, oikeuksien tuntemista, selvitysten toimittamista ja päätöksen odottamista. Huojennukset ovat harkinnanvaraisia ja siten eivät todellisuudessa turvaa aina tarvittavaa kohtuullistamista. Monelle tieto huojennusmahdollisuudesta tulee vasta, kun maksuvaikeuksia on jo syntynyt. 

Myös peruuttamatta jätetyistä vastaanottoajoista perittävät maksut aiheuttavat joissakin tilanteissa taloudellista kuormitusta, vaikka taustalla olisi inhimillisiä syitä, ja myös lisäkustannuksia yhteiskunnalle.

Hoitoon hakeutumisen esteitä

Julkisuudessa on viime vuosina noussut esiin huolestuttavia merkkejä siitä, että asiakasmaksut vaikuttavat ihmisten hoitopäätöksiin. Mediassa on kerrottu tilanteista, joissa potilaat ovat peruuttaneet toimenpiteitä tai lykänneet hoitoon hakeutumista taloudellisista syistä ja jopa lasten osalta hoitoon hakeutumista on siirretty tai toimenpiteitä peruttu korkeiden kustannusten vuoksi. Myös sosiaalityöntekijät ovat raportoineet maksuongelmien ja niistä johtuvien hoitokäyntien perumisten näkyvän työssään säännöllisesti.

Kun ihmiset jättävät lääkärikäyntejä väliin tai siirtävät hoitoaan taloudellisista syistä, riskinä on ongelmien paheneminen. Tällöin myöhemmin tarvittava hoito voi olla sekä raskaampaa että kalliimpaa niin yksilölle kuin yhteiskunnallekin.

Nykyjärjestelmän kolme keskeistä ongelmaa

Nykyisessä asiakasmaksujärjestelmässä on erityisesti kolme ongelmaa.

Ensinnäkin maksukatto on kaikille sama. Vuoden 2026 terveydenhuollon maksukatto on 815 € ja se merkitsee hyvin erilaista taloudellista rasitusta henkilölle, jonka vuositulot ovat 18 000 euroa, kuin henkilölle, jonka tulot ovat 40 000 tai 100 000 euroa.

Toiseksi suoja syntyy vasta maksujen kertymisen jälkeen. Järjestelmä edellyttää, että ihmisellä on ensin varaa maksaa useita laskuja ennen kuin maksukatto täyttyy. Juuri pienituloisilla tätä mahdollisuutta ei usein ole.

Kolmanneksi maksuhuojennukset eivät tavoita kaikkia niitä tarvitsevia. Vaikka lainsäädäntö mahdollistaa maksujen alentamisen tai poistamisen, moni ei tiedä oikeudestaan huojennukseen tai kokee hakuprosessin liian raskaaksi. Huojennukset sisältävät myös harkinnan, joten aina tarvittavaa tukea ei ole mahdollista saada. Hakuprosessista syntyy myös kustannuksia yhteiskunnalle.

Tarve tulosidonnaiselle mallille

Olen aluevaltuutettuna esittänyt useaan otteeseen, että alle 22 000 € vuodessa bruttotuloja saavien sosiaali- ja terveyspalvelut olisivat maksuttomia ja sen jälkeen maksut määräytyisivät tulosidonnaisesti.

Tekninen toteutus olisi nykyisin mahdollista, kun tulorekisteri, sähköiset verotiedot ja vahva tunnistautuminen ovat jo käytössä. Tulojen automaattinen huomiointi vähentäisi byrokratiaa ja kustannuksia ja poistaisi tarpeen monimutkaisille hakemusprosesseille.

Jos rajana pidetään 22 000 € bruttona vuodessa ansaitsevia eli noin 1 833 € kuukaudessa bruttona ansaitsevia, kyse olisi arviolta noin 1,5–2 miljoonasta suomalaisesta tulonsaajasta. Tulosidonnaisuudessa tulisi huomioida kokonaisansiot sekä pääomatulot, jotta tulosidonnaisuus kohdistuisi aidosti maksukyvyn mukaan.

Maksuttomuuden lisäksi vaihtoehtoina voitaisiin arvioida esimerkiksi tuloihin sidottua maksukattoa, liukuvaa omavastuuta tai pienituloisten maksukaton alentamista.

Oma näkemykseni on, että tulosidonnainen maksukatto yhdistettynä pienituloisten maksuttomiin palveluihin olisi nykyistä oikeudenmukaisempi ratkaisu. Malli säilyttäisi maksukykyisten omavastuun, mutta kohdentaisi maksurasituksen nykyistä paremmin maksukyvyn mukaan. Samalla voitaisiin arvioida myös korkeampia asiakasmaksuja ja korkeampaa maksukattoa kaikkein suurituloisimmille, jos hyvinvointialueiden ja valtion rahoituksen varmistaminen vaatii kompensaation maksuttomille palveluille.

Onko asiakasmaksupolitiikka mennyt liian pitkälle?

Suurin huolenaihe on se, että asiakasmaksujen korotukset ovat osuneet samaan aikaan pienituloisiin kohdistuneiden sosiaaliturvan heikennysten kanssa. Kun seurauksena on satojatuhansia ulosottoon päätyviä laskuja sekä viitteitä hoidon lykkäämisestä, on perusteltua kysyä, tuottavatko korotukset enemmän hyötyä vai haittaa?

Jos ihmiset jättävät hakeutumatta hoitoon maksujen vuoksi, asiakasmaksujärjestelmä ei enää ohjaa palvelujen tarkoituksenmukaista käyttöä, vaan muodostaa esteen niiden käytölle. Samalla yhteiskunta käyttää merkittäviä resursseja laskutukseen, perintään, ulosottoon ja maksuhuojennusten käsittelyyn.

Ratkaisut olisivat jo nykyisillä tietojärjestelmillä mahdollisia. Pienituloisten asiakasmaksut voitaisiin poistaa kokonaan tai sitoa nykyistä selkeämmin maksukykyyn ilman raskaita hakemusmenettelyjä.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella väestö ikääntyy, sairastavuus on monilla alueilla maan keskiarvoa korkeampaa ja etäisyydet palveluihin ovat pitkiä. Juuri tällaisessa ympäristössä on arvioitava kriittisesti, muodostuvatko asiakasmaksut esteeksi hoitoon hakeutumiselle. Hyvinvointialueen tavoitteena on kaventaa terveys- ja hyvinvointieroja. Liian korkeat asiakasmaksut voivat kuitenkin johtaa päinvastaiseen lopputulokseen.

Yhteenveto

Asiakasmaksujen jatkuva korottaminen tuottaa suhteellisen vähän lisätuloja julkiselle taloudelle, mutta voi aiheuttaa merkittäviä ongelmia pienituloisille. Kun maksut johtavat maksuvaikeuksiin, ulosottoihin, hoidon lykkäämiseen ja kasvavaan byrokratiaan, on perusteltua arvioida järjestelmän toimivuutta uudelleen.

Oikeudenmukaisempi vaihtoehto olisi tulosidonnainen asiakasmaksujärjestelmä, jossa pienituloisten pääsy välttämättömään hoitoon varmistetaan ilman taloudellisia esteitä ja raskasta byrokratiaa. Hyvinvointivaltion onnistumista ei pitäisi mitata sillä, kuinka monta laskua saadaan perittyä, vaan sillä, kuinka moni ihminen saa tarvitsemansa hoidon ajoissa.

Tuula Ala-Aho
Aluevaltuutettu