Toiminnanjohtaja Sanna Husa: ”Mitä halusi nuori demari vuonna 2000?”

Millainen on sinun jäsenyystarinasi puolueessamme?

Minä itse liityin SDP:n jäseneksi täytettyäni 15 vuotta, eli vuonna 1995. Toimintaan aktivoiduin mukaan viisi vuotta myöhemmin asettuessani kuntavaaliehdokkaaksi. Tulin valituksi vuoden 2000 vaaleissa tuolloisen kotikaupunkini Rovaniemen nuorimmaksi valtuutetuksi. Samalla politiikka imaisi minut mukaansa – ehkä loppuiäkseni.   

***
– ”Terveyspalvelut kuuluvat meille kaikille.”
– ”Kaikilla on oltava harrastusmahdollisuudet.”  
– ”Jokainen työtön on persoona, ei tilastoihin merkittävä tapaus.”

Kaikki kolme teesiä on poimittu ensimmäisestä vaaliesitteestäni kahdenkymmenen vuoden takaa. Ne ovat yhtä tuoreita tänäkin päivänä.

Teemoissani toin esille vain harvojen mahdollisuuden yksityislääkäreihin. Enpä arvannut, miten suureksi terveysbisnes vielä kasvaa. Onneksi demarivetoinen hallituksemme on vihdoin toteuttamassa sote-uudistusta. Perhe- ja peruspaleluministeri Krista Kiuru on todennut, että yksityinen puoli ei voi toimia ohituskaistana osalle suomalaisista.

Totesin vuonna 2000, ettei pienituloisuus saa johtaa syrjäytymiseen. Esimerkkinä vaadin harrastamisen mahdollisuuksia kaikille. Kuinka iloinen olinkaan, kun pääsin vastaamaan yhdeksänvuotiaan tyttäreni kanssa pari viikkoa sitten koulun lähettämään kyselyyn, jossa kartoitettiin lapsen mielipiteitä eri harrastuslajeista. Kyselyn allekirjoittajana oli nykyisen hallituksen tiede- ja kulttuuriministeri. ”Suomen mallin tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä”, kyselyn yhteydessä kerrottiin. Miten upea malli!

Olin parikymppisenä kuntavaaliehdokkaana huolissani työllisyysasteesta ja ennen kaikkea työttömien saamista palveluista. Itsellenikin ajoittui noihin vuosiin muutaman kuukauden pituinen työttömyysjakso, jolloin huomasin, kuinka yksin tuo hankala tilanne voi ihmisen jättää. Pääministeri Sanna Marinin vetämä hallitus on paitsi lisännyt resursseja työvoimahallintoon, myös aloittanut kuntakokeilun. Kuntakokeilun avulla parannetaan esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien ja alle 30-vuotiaiden työttömien palveluita.      

***
Politiikka ei ole pikalaji. Tavoitteiden saavuttaminen vie aikaa, ja välillä otetaan takapakkiakin. Sanelun sijaan välineenä on neuvottelu, ja puolueiden väliset erot ovat hätkähdyttävän suuria. Näin vaikka usein aivan toisin väitetään ja kuin mantrana toistetaan puolueiden samankaltaisuutta.  

Kun katson vaalikuviani yli kahdenkymmenvuoden takaa, on todettava, että paljon on elämässä tapahtunut ja kovin ovat kasvotkin muuttuneet. Oma arvomaailmani on pysynyt sen sijaan samana, mitä nyt ehkä jotkut ajatukset ovat hiukan pehmentyneet.

Myös puolueemme arvot ovat pysyneet ennallaan ja tavoitteet yhtä kirkkaina kuin aikoinaan. Sen sijaan SDP:n toiminta ja puolueen esittämät ajatukset eivät ole suinkaan pehmentyneet kahdenkymmenen vuoden aikana, vaan päinvastoin ne ovat mielestäni terävöityneet. Ja hyvä niin.

Kuntavaalit ovat edessämme taas viiden kuukauden päästä. SDP tarvitsee vaaleihin eteenpäin, jopa kahdenkymmenen vuoden päähän, katsovia ehdokkaita. Maailmaa voidaan muuttaa. Tarvitaan vain rohkeita ja sitkeitä demareita.

Sanna Husa
toiminnanjohtaja
SDP:n Oulun piiri