SDP:n Oulun piiri nimesi eduskuntavaaliehdokkaita: Taloudesta ja toimeentulosta on puhuttava rohkeasti

SDP:n Oulun piiri kokoontui piirikokoukseen Raaheen päättämään muun muassa eduskuntavaalien ehdokasasettelusta. Kokous asetti listalle 17 ehdokasta ja valtuutti piirihallituksen täydentämään listan viimeisen ehdokaspaikan. Ehdokkaiden nimet löytyvät artikkelin lopusta.

SDP:n Oulun piiri haastaa kaikki puolueet puhumaan vaalien alla oikeudenmukaisesta taloudesta ja toimeentulosta.

Kokouksen yhteydessä piirikokousväki korosti, että vaalien aikana on uskallettava puhua myös numeroista ja taloudesta. Talouspoliittisten päätösten pitää olla sellaisia, että niiden avulla turvataan Suomen talouden ja työllisyyden kasvu myös tulevina vuosina, ei vain seuraavan neljän vuoden ajan. Vakaa talous mahdollistaa laadukkaiden palveluiden tarjoamisen. Suomessa tulee panostaa tutkimukseen, kehittämiseen ja innovaatioihin.

On selvää, että tulevalla vaalikaudella tarvitaan myös tulojen ja menojen sopeutusta. Tämä pitää kuitenkin tehdä oikeudenmukaisesti sekä tavalla, joka ei vaaranna tulevaa kasvua.

SDP:n Oulun piiri ei halua korottaa pieni- ja keskituloisten palkansaajien ja eläkkeensaajien verotusta tai leikata sosiaaliturvasta, koulutuksesta tai muista hyvinvointivaltion tärkeistä palveluista. Sen sijaan ratkaisuja tulee etsiä esimerkiksi puuttumalla verovälttelyyn, järkevöittämällä yritystukia, kehittämällä julkista hallintoa ja löytämällä keinoja työssäjaksamisen tukemiseen. SDP:n Oulun piiri on huolestunut sähkön hinnan noususta ja sen vaikutuksesta pienituloisiin.

SDP:n Oulun piirille valinnan lopputulos on selvä. Nouseviin hintoihin tulee vastata pitämällä kaikki mukana, ei ajamalla ihmisiä syvemmälle ahdinkoon. Kyse on valinnasta kylmien arvojen ja tavallisten ihmisten puolustamisen välillä. 

Piirikokouksen nimeämät ehdokkaat ovat:

Ala-Aho Tuula, sairaanhoitaja (AMK), Oulu
Haapaniemi Jarmo, kunnallisneuvos, asemamestari, Kempele
Heikkinen Pasi, pääluottamusmies, Raahe
Heiskanen Miina-Anniina, ekonomi, tanssinopettaja (AMK), Oulu
Hiltunen Pia, KM, luokanopettaja, Oulu
Kangasharju Marjo, sairaanhoitaja, pääluottamusmies, Kajaani
Kyllönen Tiina, nuorisotyöntekijä, Kajaani
Kärkkäinen Mari, FM, opettaja, Oulu
Laine Sanna, projektipäällikkö, Kempele
Leinonen Eetu, LuK, yhteisöasiantuntija, Oulu
Löfbacka Juhani, tietoliikenneasentaja, eläkeläinen, Ylivieska
Meriläinen Joni, järjestökoordinaattori, merkonomi, Oulu
Oikarinen Markku, palomies, eläkeläinen, Kajaani
Salmela Marko, asiantuntija, Raahe   
Salmi Mikko, viestintäjohtaja, pastori, Oulu
Seppänen Riikka, biolääketieteen opiskelija, sairaanhoitaja, Kuhmo   
Tuppurainen Tytti, kansanedustaja, ministeri, Oulu