Kansanedustajaehdokas Raimo Piirainen: ”Hallitus toiminut ekonomia edellä”

Yleinen 10:43

Ex-kansanedustaja ja veturinkuljettaja (evp) Raimo Piirainen on yksi Oulun piirin jo nimetyistä kansanedustajaehdokkaista. Puoluehallituksen jäsenenä Piirainen on päässyt vaikuttamaan teemoihin, joita SDP nostaa puolueena esiin.

”Tärkeimpiä niistä ovat verotuksen uudistaminen veropohjaa laajentamalla ja veroastetta laskemalla, koulutus, varhaiskasvatus, perhevapaat, yleisturva ja aktiivimallin muuttaminen kannustavaksi”, hän luettelee.

Nykyhallituksen työskentelyn seuraaminen ei ole ollut Piiraiselle helppoa, ja hän toivookin näkevänsä sosialidemokraatit seuraavassa hallituksessa.

”Nykyisen hallituksen toiminta on pohjautunut hyvin vahvasti ideologisten tavoitteiden pohjalle, ekonomia edellä. Tutkimukseen ja tieteeseen perustavaa lainsäädäntötyötä Sipilän hallitus ei ole arvostanut. Myös työntekijävihamielisyys varsinkin julkisensektorin työntekijöitä kohtaan on ollut hallituksen kohteena. Näihin on saatava muutos”, Piirainen toteaa viitaten hallituksen läpi runnomaan kilpailukykysopimukseen.

 

Raimo Piiraista harmittaa nykyhallituksen työntekijävihamielisyys.

 

Sanna Husa