Ensimmäiset ehdokkaat eduskuntavaaleihin nimetty: ”On aika huolehtia kaikista”

Yleinen 09:16

Oulun SDP-piiri on nimennyt ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat kevään 2019 vaaleihin. He ovat Asko Alasalmi Siikalatvalta, Sari Halonen Oulusta, Miina-Anniina Heiskanen Oulusta, Inka Hokkanen Kuusamosta, Raimo Piirainen Kajaanista ja Ari-Pekka Sirviö Oulusta.

Ehdolle asetettu pääluottamusmies, trukinkuljettaja Asko Alasalmi on seurannut huolissaan meneillään olevaa hallituskautta. ”Voimakkaan oikeistopolitiikan jälki näkyy työelämän kurjistamisena. Työntekijät ovat oman osuutensa talkoista nyt tehneet. Työehtosopimusten säilyvyyden, työlainsäädännön oikeudenmukaisen kehittämisen ja palkansaajien reilun kohtelun takia tarvitsemme demarit vaalivoittoon ja sitä kautta hallitukseen”, hän toteaa.

Journalismin lehtori ja tiimipäällikkö Ari-Pekka Sirviö on samoilla linjoilla siitä, ettei nykymeno saa jatkua pidempää. On tehtävä vaalityötä, joka johdattaa sosialidemokraatit hallitukseen ”Vahvaa demaripolitiikkaa tarvitaan, jotta suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan alasajo saadaan pysäytetyksi. On aika huolehtia kaikista, eikä vain niistä, joilla menee jo valmiiksi hyvin. Politiikkaa pitää tehdä ihmisten eikä markkinoiden ehdoilla”, Sirviö sanoo.

Oulun SDP-piiri asettaa eduskuntavaaleihin täyden 18 ehdokkaan listan. Seuraavan kerran ehdokkaita nimetään heti kesän jälkeen elokuussa. Eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä on 14.4.2019.

 

Siikalatvalaisella Asko Alasalmella on hyvät lähtökohdat vaaleihin, sillä hän oli ehdolla myös vuonna 2015.
kuva: Oulun sos.dem. ty/kuvapankki

 

 

Sanna Husa