SDP:n Oulun piirin julkilausuma (Piirikokous 23.4.2016) HALLITUS KURITTAA NAISIA JA SYRJÄSEUTUJA

Uutiset 11:14

Keskustan, Kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostama hallitus on toiminut melkein vuoden. Oulun SDP-piirin piirikokous tarkasteli pettyneenä mennyttä ajanjaksoa.

 

Hallituksen kovakourainen politikka on kohdellut erityisen ankarasti nuoria, työikäisiä naisia. Subjektiiviseen päivähoitoon puuttuminen vaikeuttaa kotona olevien naisten työnhakua ja vie lapsilta oikeuden laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Kasvavat päivähoitomaksut ajavat yhä useamman naisen kotiin pois työelämästä.

 

Hallituksen puuttuminen työmarkkinapolitiikkaan ei ole luonut, eikä luo tulevaisuudessakaan yhtään uutta työpaikkaa. Myöskään työttömien ohjaaminen työhön ilman työsuhdetta, virallista työsopimusta ja oikeaa palkkaa ei luo työpaikkoja, vaan lisää sen sijaan ihmisten turvattomuutta. Muutoksen voittajana ovat yksipuolisesti työnantajat.

 

Hallitus on valinnut linjakseen yksityistämisen ja yhtiöittämisen. Ministeri Bernerin ehdotus taksiliikenteen vapauttamisesta tyrmistyttää piirikokousväkeä. Nykytilanteessa kuljettajilla on ammattipätevyys, jonka ansiosta ihmisten luottamus taksien koulu-, vanhus- yms. kuljetuksiin on vahva. Nykyinen järjestelmä takaa niin edellä mainitut kuljetukset kuin muunkin taksiliikenteen myös syrjäseuduille.

 

Erityisen kielteisesti piirikokous suhtautuu liikenneväylien yhtiöittämiseen. Myös hallituksen päätökset raideliikenteen karsimisesta harmittavat Oulun piirin sosialidemokraatteja. Sosialidemokraatit ihmettelevät, miten myös maakuntien puolesta äänekkäästi puhuva keskusta on valmis vaikeuttamaan systemaattisesti maakunnissa asuvien ihmisten elämää.

 

Lisätietoja:

Oulun sosialidemokraattinen piiri ry

Puheenjohtaja Tanja Tiainen

  1. 050 5432176