Ella Kiljunen

Yleinen 10:49

Ella Mari Kiljunen – Yhdessä olemme enemmän!                                                                                                                                

Olen Ella Kiljunen ja syntynyt 57 vuotta sitten Suomussalmen Saarikylällä. Viimeiset 35 vuotta olen asunut Kajaanissa. Perheeseeni kuuluu aviomies, kaksi aikuista lasta ja kaksi lastenlasta.

Koulutukseltani olen vastaanotto-/osastoavustaja. Olen suorittanut työmarkkinakonsultin tutkinnon ja avoimen yliopiston kursseja muun muassa hallintotieteestä.

Olen tehnyt koko 30 vuotta kestäneen työurani julkisen terveydenhuollon tehtävissä Kainuussa, joista Kainuun keskussairaalan osastonsihteerinä 20 vuotta. Viimeisen kymmenen vuoden ajan olen työskennellyt päätoimisena pääluottamusmiehenä, alkuun Kainuun maakunta -kuntayhtymässä, myöhemmin Kainuun sotessa.

Luottamustehtävät/ammattiyhdistysliike: pääluottamusmies STTK/Jyty: Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, Kainuun liitto ja Ristijärven kunta, varapääluottamusmies Kajaanin kaupunki, Jytyn liittohallituksen ensimmäinen varajäsen,     Jytyn Oulun piirihallituksen varajäsen

Poliittiset luottamustehtävät: Kajaanin kaupunginvaltuutettu vuodesta 2009, Kainuun maakuntavaltuutettu vuodesta 2013, Kajaanin koulutusliikelaitoksen johtokunnan jäsen,    Kajaanin kirkkovaltuuston varsinainen jäsen vuodesta 2015 alkaen, Osuuskauppa Maakunnan edustajiston jäsen, Kajaanin demareiden johtokunnan jäsen, Kajaanin demareiden naisjaoston sihteeri

Pienviljelijäperheen lapsena olen oppinut huolehtimaan lähimmäisistä jo pienestä pitäen ja sama pätee myös politiikassa. Politiikkaa on tehtävä ihmisen lähellä ja heikommasta on huolehdittava. Ihmisen ääni täytyy kuulua olipa kyseessä kunnallinen tai valtiollinen politiikka. Omalla työllä on voitava tulla toimeen ja uusien työpaikkojen luomiseen pitää panostaa.

Vahvuuteni on sosiaali- ja terveydenhuollon tuntemus. Olen perusteellisesti asioihin paneutuva, helposti lähestyttävä ja huumorintajuinen.

 

puh.  044 348 1357 email: ella.kiljunen@suomi24.fi